keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Hiljakseen hahmottuvaa




Kiusallista ja ihanaa


Kesken
aina kaikki niin kesken
alusta loppuun saakka

harvasta tulee valmista

ja kaikki mikä on varmaa
on muutos

kuinka kiusallista
ja ihanaa
ettei mitään voi hallita

vaan pois se minusta
että pistäisin hanttiin

enkä ainakaan murehdi!





Uusia alkuja


Auta minua
opeta
uusia alkuja arvostamaan

näkemään

muodon kaikella
hiljakseen hahmottuvalla

arvon kesken olevalla

ja että näkisin itsenikin
kuten sinä minut jo näet
- täydellisen valmiina






sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Lauluna kaiken pohjalla



Helposti särkyvää


Tahtoisin sydämen keveän
kauniin
helmenä säihkyvän

tahtoisin sydämen lujan
rautaisen
rajansa pitävän

mutta sydämeni on herkkä
lasinen
helposti särkyvä

sellaisenaan arvokas
ja muutoksen alla
                 -vielä






Tuhat kaunista


Tänään
kurvailee
sisälläni

kymmenen iloa
sata syytä onneen
ja tuhat kaunista

lauluna kaiken pohjalla

kiitos
oi, kiitos

kiitos kaikesta






Kalliolle


Ethän koskaan aseta kalleintasi
  - se on sydäntäsi -
kenenkään toisen käsiin

ethän onneasi
minkään asian varaan

kalliolle
vahvalle
lujalle

siihen laske itsesi
kaikki se, mitä olet

lepää hiukan
ja hiljaa
siihen rakenna talosi




Vain olen


Tämän hetken
minä vain olen

vietän kanssasi hetken

olen hiljaa
olet hiljaa

miten usein
täytynkään kaikella
pyynnöillä, kiitoksella
unelmilla, toiveilla

mutta tämän hetken
minä vain olen
sinä olet

siunattu on tämä hetki
levon, huokauksen

kun minä
        vain
            olen



perjantai 25. maaliskuuta 2016

Tänä pääsiäisenä



Siiven hipaisu


Tänä pääsiäisenä
pihamaallani kulkee enkeli

varovaisin askelin
keveästi
keväisesti

vielä kantavan hangen yllä
puhaltaa tuuli - kylmä

varovaisin askelin
kaikkea hyvää
tulevaks' vuodeks'

siiven hipaisu minulle

kun kuljen
pihani portista




Ilon aika


Minun taivaani on hassu
siellä riittää naurua
kippuralle kimmurtavaa

juuri nyt lienee
pikkuenkeleillä
kosolti tohinaa

aika pukeutua juhlapukuun -
pupuksi
- tipuksi
"ei kun minun vuoroni tänä vuonna!"

ja ilon aika on aina

mutta nyt juhlii koko taivas, maa
ylösnoussutta - uuden elämän alkua

pääsiäisen riemua